maanantai 20. lokakuuta 2014

Ei autoa voi syödä!

Viime viikon loppupuolella löysin kaapista ison pinkan kirjoja, jotka ovat olleet odottamassa sopivan ikäistä taaperoa lukijakseen. Nostin kirjat saataville ja ne ovatkin olleet ahkerasti käytössä. Luimme tänään aamulla yhtä kirjaa ja varsinkin kaksivuotiaan huumorisuoneen iskivät eri sivuilla olevat kysymykset syötävistä kelpaavista asioista. Eihän autoa voi syödä!


Olemme alkuviikon koolla pienellä porukalla. Tänään meillä oli kaksivuotiaan kanssa oikein laatuaikaa touhuiluun, kun pienin nukkui. Kaivoin miniatyyriset piparimuotit kaapista ja teimme kaksivuotiaan kanssa yhdessä hauskaa välipalaa. Vesimeloni olisi varmaan rakenteeltaan parhaiten tähän hommaan sopivaa. Omena, päärynä ja kiivikin kelpasivat tähän hätään!


Voihan auton syödä! Kuvassa omenauto, omenasydämiä, kiivisydän ja omenaheppa.

Jämät heitimme blenderiin ja saimme hahmojen lisäksi hedelmäsmoothieta välipalaksi. :)

Koska aikaa oli ja tämä homma valmistui nopeasti, innostuimme vielä kaivamaan sormivärit kaapista. Yhdessä askartelukirjassa oli idea painaa piparimuotilla perunanpuolikkaaseen kuvion rajat ja sitten veitsellä leikata reunat pois. Hyvin ja helposti sujui, tosin painamiseen tarvitaan aikuisen voimaa ja leikkaamiseenkin apua.


Taiteilija halusi vielä autojen viereen kirjoitettavan, kenen mikäkin auto on. Hienoja autoja tuli ja niin montakin, että saatiin aika monelle tuttavalle omat kulkupelit...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti