Päivitykset tulevat näköjään vähän viiveellä, sen verran hektisiä päiviä ollut viime aikoina.
Teen nykyään hiivataikinat jo edellisenä päivänä. Kun taikinan kohottaa yön yli jääkaapissa, voi taikinaan käyttää hiivaa vähemmän (ja ehkä välttää mahavaivoja). Taikinaa ei tarvitse vaivata niin kovasti ja sitko on silti hyvä ja kestävä ja lopputulos ihan yhtä hyvä kuin tavalliseen tapaan kohotetussa taikinassa.. Taikina kohoaa jääkaapissa aivan yhtä hyvin kuin pöydälläkin, hitaammin vain. Lasten on helpompi käsitellä kylmää taikinaa, se on jämäkämpää käteen, eikä tartu joka paikkaan. Lasten kanssa leipoessa hyvänä puolena on sekin, että samana päivänä tulee kiire tehdä lasten kanssa sekä taikina että pullat valmiiksi. Suosittelen kokeilemaan!
Taikinanteko jäi kuvailematta, koska kännykästä loppuu aina akku sopivaan aikaan. Mutta näin se leipominen lähti käyntiin. Vanhin pyöritteli taikinasta pitkon ja leikkasi sopivankokoisia paloja. Toinen leipuri odottelee jo taustalla pullanpaloja itselleen.
Ja näin vaan muotoilemaan!
Kinuskikissan sivuilla oli idea tehdä pullista siilejä. Ja mehän yritimme, ensin tehdään taikinasta pallo, sitten nipistetään nenä, laitetaan rusinoista silmät ja nenä ja saksilla nipistellään pullasiilille piikkejä:
Jengin nuorin halusi tökkiä lähinnä rusinoita taikinaan. Ja syödä aina kun silmä vältti...
Mitä enempi rusinoita, sitä parempi..
Kaksivuotiaasta taikinamöntti oli vähän epäilyttävä. Hän pääsi voitelemaan valmiit pullat, kun muotoilussa tuppasi kädet likaantumaan...
Siilejähän ne!
Bongasin netistä ilmoituksen, että Leikkien-lelukonsultti lopettaa toimintansa. Ostin sieltä useampia älypelejä lähinnä neljävuotiasta silmälläpitäen. Näissä hiljaisissa puuhissa kuluu aika mukavasti pienempien nukkuessa. Tässä on yksi ostamistani peleistä, Voilá Mazabel-niminen labyrintti, jossa voi rakennella labyrintteja ja vieritellä palloa.
torstai 19. helmikuuta 2015
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Ystävänpäivä
Tiedä jo, onko tämä kaikille muille ihan itsestäänselvä tapa piirrellä, mutta tämä pelasti minut kaikelta piirtämisstressiltä. ;) Aina kun minun pitää saada joku suhtkoht säntillinen muoto aikaiseksi, googlaan sopivan kuvion ja suurentelen sen sopivaksi. Sitten laitan paperin tietokoneen ruudun päälle ja yritän pitää piirtokäden vakaana mallikuvaa jäljitellessäni.
Kaksivuotias teki oman sydämen äidille ja isille kotiinvietäväksi. Aluksi kaksivuotias noudatti säntillisyyttä ja sommitteli yhden paperinpalan kerrallaan sydämeen. Toista sydäntä valmistaessa käytännön järki voitti, kaikki paperisilput kouraan ja sitten vain kumoaminen kontaktimuovin liimapinnalle. Mutta kävi se niinkin!
Yksivuotias tykkää tällaisesta yksinkertaisesta liimailusta valtavasti. Hän olisi voinut istua tässä puuhassa varmaan monta tuntia.
Neljävuotias sommittelee:
Ja tässä meidän sydänjoukkio, tässä on sydämiä ainakin yhdelle isille, yhdelle iskälle, äidille, mummille ja vaarille. :)
112-päivä
Viime viikon keskiviikkona 11.2 vietettiin 112-päivää. Tämä teema sopi hyvin perjantaisen paloasemalla vierailun jatkeeksi. Saimme perhepäivähoidon ohjaajilta sähköpostiin melkoisen materiaalinivaskan, jota hyödynsin lasten kanssa. Materiaalinipussa oli yli 30 sivua tehtäviä. Ekologisena (vaiko pihinä?) tulostin materiaalin vain yhteen kertaan ja jaoin sen lasten kesken vähän mielenkiinnonkohteiden ja iän mukaan. Tämän vuoden joulukuussa 1.12 pitää muistaa, kuka sai mitäkin ja tehdä jako vähän toisin. ;)
Vanhin etsi mm. kaikki 112-numerot ja ympyröi ne...
... ja ympyröi kaikki tavarat, joilla voi leikkiä. Ei nyt ainakaan lääkkeillä tai WC-pesuaineella!
Kaksivuotias väritteli muun muassa paloautoja ja poliisiautoja... Paloauto taisi olla suosikki.
Pienin on innostunut hiihtämisestä ja valitsi itse hiihtäjän (tai ehkä laskettelijan) kuvien joukosta. Pienin oppi sanomaan "ykshii ykshii kakshii" tämän päivän aikana ja sitä moneen kertaan toisteli. Ei vain taida olla aavistustakaan, mihin tämä numeroiden jankuttaminen liittyy. ;)
Isoimman kanssa harjoittelimme hätänumeroon soittamista. Välillä minä olin pyörtyneenä matolla ja lapsi soitti hätäkeskukseen ja pyysi apua, välillä taas piti soittaa hätäkeskukseen ja pyytää paloautoa sammuttamaan tulipalo. Ja siitäkin puhuttiin, että mitäs sitten tehdään, jos puhelinta ei löydy ja pitää hälyttää apua - no juostaan naapuriin tottakai.
Vanhin etsi mm. kaikki 112-numerot ja ympyröi ne...
... ja ympyröi kaikki tavarat, joilla voi leikkiä. Ei nyt ainakaan lääkkeillä tai WC-pesuaineella!
Kaksivuotias väritteli muun muassa paloautoja ja poliisiautoja... Paloauto taisi olla suosikki.
Pienin on innostunut hiihtämisestä ja valitsi itse hiihtäjän (tai ehkä laskettelijan) kuvien joukosta. Pienin oppi sanomaan "ykshii ykshii kakshii" tämän päivän aikana ja sitä moneen kertaan toisteli. Ei vain taida olla aavistustakaan, mihin tämä numeroiden jankuttaminen liittyy. ;)
Isoimman kanssa harjoittelimme hätänumeroon soittamista. Välillä minä olin pyörtyneenä matolla ja lapsi soitti hätäkeskukseen ja pyysi apua, välillä taas piti soittaa hätäkeskukseen ja pyytää paloautoa sammuttamaan tulipalo. Ja siitäkin puhuttiin, että mitäs sitten tehdään, jos puhelinta ei löydy ja pitää hälyttää apua - no juostaan naapuriin tottakai.
perjantai 6. helmikuuta 2015
Paloasemalla
Meillä on jo jonkun aikaa ollut puheissa lasten kanssa haave vierailla paloasemalla. Muutaman kerran olemme jo yrittäneet käydä paloasemalla, mutta juuri meidän käyntiemme aikana on ollut aivan kamala lumipyry, joka on pitänyt palomiehet kiireisenä. Tänään kuitenkin onnisti!
Kun lapset kuulivat, minne ollaan lähdössä, tehtiin kyllä tällä porukalla pukemisen nopeusennätys! Paloasemaa meille esitteli puolentoista tunnin ajan oikein ystävällinen palomies, joka jaksoi vastata lasten kysymyksiin ja näytti kaiken maailman jänniä laitteita aina lämpökameroista moottorisahoihin. Kaikki lapset pääsivät paloauton kyytiin.
Heti aulassa lapset ällistelivät tällaista vanhanaikaista palokärryä, jota hevoset ovat vetäneet perässään. Meille paikkoja esittelevä palomies sai kysymysten tulvan vastaansa.
Palomies näytti esimerkkiä, miten tankoa pitkin liu´utaan. Kaksivuotias ihmettelee.
Ja mitäs täältä luukusta löytyy....
Me olimme kuvitelleet, että saamme katsella paloautoja ehkä vartin ajan ja olimme pukeneet päälle oikein kunnon talviulkoilukamppeet. Kuumahan tuolla tuli, kun meille esiteltiin paloautoja ja paloasemaa oikein ajan kanssa. :)
Tästä riittää varmaan puheenaihetta vielä pitkään...
Kun lapset kuulivat, minne ollaan lähdössä, tehtiin kyllä tällä porukalla pukemisen nopeusennätys! Paloasemaa meille esitteli puolentoista tunnin ajan oikein ystävällinen palomies, joka jaksoi vastata lasten kysymyksiin ja näytti kaiken maailman jänniä laitteita aina lämpökameroista moottorisahoihin. Kaikki lapset pääsivät paloauton kyytiin.
Heti aulassa lapset ällistelivät tällaista vanhanaikaista palokärryä, jota hevoset ovat vetäneet perässään. Meille paikkoja esittelevä palomies sai kysymysten tulvan vastaansa.
Ja mitäs täältä luukusta löytyy....
Lasten riemuksi paikalle ajoi vielä ambulanssi, jonka sisälle päästiin kurkkimaan.
Paloautojen lisäksi kävimme vielä katsomassa yläkertaa, jossa oli palomiesten taukotiloja, kuntosali, huoneet nukkumista varten, sauna... Yläkerrasta lapset vielä katselivat vanhanaikaista palokärryä kaiteen läpi.
Tästä riittää varmaan puheenaihetta vielä pitkään...
torstai 5. helmikuuta 2015
Runebergin torttuja
Runebergin päivä yllätti perhepäivähoitajan... Aamulla aloimme leipomaan Runebergin torttuja, mutta osa aineksista ja sopivanmuotoiset vuoat olivat kaupassa. Löysin onneksi yhden gluteenittoman ohjeen, johon löysin jotakuinkin kaikki ainekset paitsi ne gluteenittomat jauhot, jotka korvasin tavallisilla vehnäjauhoilla. Onneksi olin joskus nähnyt pellille leivottavia Runebergin torttuja ja tämä versio taitaakin olla lasten kanssa helpompi.
Pahoittelut huonoista kuvista. Tässä leipomishässäkässä on neljän innokkaan apukokin kanssa kädet niin täynnä töitä, ettei paljoa kerkeä miettimään kuvien laatua. ;)
Yksi sekoitti kuivat aineet:
Toinen vatkasi ainekset yhteen:
Kolmas levitti taikinan vuokaan (kylläpä muuten testataan pienen ihmisen selkärankaa, kun taikinaa pitää vain levittää, eikä lappaa suuhun!):
Ja neljäs ja isoin kaikista puuhasi pienempien nukkuessa: torttu voideltiin, leikattiin paloiksi, laitettiin hilloa ja valkoiset sokeririnkulat hillon ympärille.
Pian viisivuotiaan koristelun taidonnäyte. :)
Hyvää Runebergin päivää!
Pahoittelut huonoista kuvista. Tässä leipomishässäkässä on neljän innokkaan apukokin kanssa kädet niin täynnä töitä, ettei paljoa kerkeä miettimään kuvien laatua. ;)
Yksi sekoitti kuivat aineet:
Toinen vatkasi ainekset yhteen:
Kolmas levitti taikinan vuokaan (kylläpä muuten testataan pienen ihmisen selkärankaa, kun taikinaa pitää vain levittää, eikä lappaa suuhun!):
Ja neljäs ja isoin kaikista puuhasi pienempien nukkuessa: torttu voideltiin, leikattiin paloiksi, laitettiin hilloa ja valkoiset sokeririnkulat hillon ympärille.
Pian viisivuotiaan koristelun taidonnäyte. :)
Hyvää Runebergin päivää!
tiistai 3. helmikuuta 2015
Ulkoliikuntaa
Eilen harrastimme urakalla ulkoliikuntaa lasten kanssa. Aamupäivällä pakkasimme sukset rattaisiin ja kävelimme läheisille laduille hiihtämään. Porukan isoimmalla on tuliterät monot ja sukset ja hän on aivan innoissaan lähdössä ladulle suihkimaan aina kun mahdollisuus tulee. Minä ja pienemmät lapset liikuimme hitaammin ja neljävuotias hiihteli pitkän suoran päähän ja takaisin aina uudelleen ja uudelleen.
Kaksivuotiaskin pääsi kokeilemaan suksia ja hyvin sujui.
Ja sai yksivuotiaskin sukset jalkaan ja sinnillä eteni parikymmentä metriä sukset jalassa. Eikä yhtään saanut auttaa!
Olen kuullut, että tosihiihtäjät saattavat olla tiukkoja näitä pieniä hiihtelijöitä kohtaan, mutta me kyllä saimme ihanan vastaanoton laduilla, useampi ihminen pysähtyi juttelemaan lasten kanssa. Ja kun olimme keränneet kimpsut ja kampsut pois ja lähdössä lounaalle, latukone tuli kuin tilauksesta ajamaan ladun ja uusimaan muussaamamme urat taas viimeisen päälle. ;)
Iltapäivällä lähdimme hetken mielijohteesta vielä pulkkaretkellä liukurit, pulkat ja eväät mukanamme. Mitään grillattavaa ei ollut, mutta tunnelman vuoksi virittelimme grillikotaan myös tulet. Lämmintä juomaa, vähän syötävää ja pulkkamäki, mikäs sen parempaa.
Kaksivuotiaskin pääsi kokeilemaan suksia ja hyvin sujui.
Ja sai yksivuotiaskin sukset jalkaan ja sinnillä eteni parikymmentä metriä sukset jalassa. Eikä yhtään saanut auttaa!
Olen kuullut, että tosihiihtäjät saattavat olla tiukkoja näitä pieniä hiihtelijöitä kohtaan, mutta me kyllä saimme ihanan vastaanoton laduilla, useampi ihminen pysähtyi juttelemaan lasten kanssa. Ja kun olimme keränneet kimpsut ja kampsut pois ja lähdössä lounaalle, latukone tuli kuin tilauksesta ajamaan ladun ja uusimaan muussaamamme urat taas viimeisen päälle. ;)
Iltapäivällä lähdimme hetken mielijohteesta vielä pulkkaretkellä liukurit, pulkat ja eväät mukanamme. Mitään grillattavaa ei ollut, mutta tunnelman vuoksi virittelimme grillikotaan myös tulet. Lämmintä juomaa, vähän syötävää ja pulkkamäki, mikäs sen parempaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)