Päivitykset tulevat näköjään vähän viiveellä, sen verran hektisiä päiviä ollut viime aikoina.
Teen nykyään hiivataikinat jo edellisenä päivänä. Kun taikinan kohottaa yön yli jääkaapissa, voi taikinaan käyttää hiivaa vähemmän (ja ehkä välttää mahavaivoja). Taikinaa ei tarvitse vaivata niin kovasti ja sitko on silti hyvä ja kestävä ja lopputulos ihan yhtä hyvä kuin tavalliseen tapaan kohotetussa taikinassa.. Taikina kohoaa jääkaapissa aivan yhtä hyvin kuin pöydälläkin, hitaammin vain. Lasten on helpompi käsitellä kylmää taikinaa, se on jämäkämpää käteen, eikä tartu joka paikkaan. Lasten kanssa leipoessa hyvänä puolena on sekin, että samana päivänä tulee kiire tehdä lasten kanssa sekä taikina että pullat valmiiksi. Suosittelen kokeilemaan!
Taikinanteko jäi kuvailematta, koska kännykästä loppuu aina akku sopivaan aikaan. Mutta näin se leipominen lähti käyntiin. Vanhin pyöritteli taikinasta pitkon ja leikkasi sopivankokoisia paloja. Toinen leipuri odottelee jo taustalla pullanpaloja itselleen.
Ja näin vaan muotoilemaan!
Kinuskikissan sivuilla oli idea tehdä pullista siilejä. Ja mehän yritimme, ensin tehdään taikinasta pallo, sitten nipistetään nenä, laitetaan rusinoista silmät ja nenä ja saksilla nipistellään pullasiilille piikkejä:
Jengin nuorin halusi tökkiä lähinnä rusinoita taikinaan. Ja syödä aina kun silmä vältti...
Mitä enempi rusinoita, sitä parempi..
Kaksivuotiaasta taikinamöntti oli vähän epäilyttävä. Hän pääsi voitelemaan valmiit pullat, kun muotoilussa tuppasi kädet likaantumaan...
Siilejähän ne!
Bongasin netistä ilmoituksen, että Leikkien-lelukonsultti lopettaa toimintansa. Ostin sieltä useampia älypelejä lähinnä neljävuotiasta silmälläpitäen. Näissä hiljaisissa puuhissa kuluu aika mukavasti pienempien nukkuessa. Tässä on yksi ostamistani peleistä, Voilá Mazabel-niminen labyrintti, jossa voi rakennella labyrintteja ja vieritellä palloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti