tiistai 10. kesäkuuta 2014

Askartelukansio ja värityskuvia

Minulla on ollut suunnitelmissa pian kai jo pari vuotta perustaa oman lapseni askarteluille joku kansio, jonne ainakin kaikista hienoimmat taiteilut voisi ikuistaa. Toistaiseksi arkistointi on ollut tyyliä läjä siellä, läjä täällä. Hoitolapsikin sai oman kansionsa, jonka voi viedä kotiin sitten, kun aikoinaan lopettaa meillä hoidossa. Samaan kansioon ajattelin kerätä kuvia "hoitouran" varrelta, lapsen omakeksimiä satuja, haastatteluja jne. Kausiaskartelut toki voi viedä kotiin saman tien.

Kansioiden päälle kiinnitimme kontaktimuoveilla värityskuvat, jotka kumpikin sai itse valita. Neljävuotias keksii aivan uskomattomia ideoita, mitä haluaa värittää, mutta englanniksi googlettelemalla löytyy ilmeisesti mitä vaan. Nyt löysimme värityskuvan päältäajettavasta imurista - uskomatonta, sanoisin.

Kaksivuotias halusi traktorin kuvan ja Googlen löytämistä vaihtoehdoista sitten etsin ja tulostin mieluisen.Tulostin oli aika jännä juttu, sitä ihmeteltiin jonkun aikaa!
Valmiit kansiot näyttivät tältä, isompi kirjoitti nimensä vielä imurin alle ja salamyhkäisesti peitin sen tuolla mustalla kansiolla, siksi kansiot ovat noin kummallisesti päällekkäin.
Päädyissä oleviin taskuihin on tarkoitus vielä kirjainleimasimilla painaa lapsen nimi. Rei´ittämisessä olikin jo jonkunlainen homma, kun läjät olivat neljävuotiaan osalta paisuneet niin mittaviksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti