sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Järjestelyä



Olen jo pitkään miettinyt lastenhuoneen kaaoksen taltuttamista. Kaikille leluille on aina ollut paikat ja lapset kyllä tietävät paikat ja osaavat siivota lelut paikoilleen. Meille leluja on aina vain kertynyt, eikä niitä ole vielä koskaan järjestelty pois saatavilta. Varsinkin pienemmät lapset läjäyttävät joka päivä samat lelut laatikoista lattialle, eivätkä edes leiki niillä. Joka päivä siivoamme lelut ennen iltapäivän uloslähtöä ja siinäpä sitten onkin hommaa, kun kymmenen eri lelulaatikkoa on kipattu ympäriinsä.

Väritimme lasten kanssa netistä tulostettuja kuvia ja liimailimme niitä kontaktimuoveilla laatikoiden kylkiin, jotta lelujen siivoaminen olisi lapsista entistäkin selkeämpää. Varmaan puolet leluista päätyi lastenhuoneen vaatekaappiin läpinäkyviin laatikoihin, josta ne saa pyynnöstä edelleenkin vaikka joka päivä leikittäväksi. Kaapin sisälle siirtyi värityskyniä, lääkärilelut, osa kirjoista, Brion junalelut, keittiölelut, vauvalelut, rakennusleluja...

Ikean Expedit-hyllyn laatikoihin liimasimme kontaktimuovilla kuvia kunkin laatikon sisällöstä, legoja, nukkeja ja nukentarvikkeita, soittimia, autoleluja...
 

Ja kun järjestelyn vauhtiin oli päästy, tulostimme vielä lasten omiin eteislaatikoihin lapsille mieluisat kuvat. Ainoastaan neljävuotias muistaa oman laatikkonsa ja yksi- ja kaksivuotiaat vievät sujuvasti lippiksensä ja hanskansa ihan minne tahansa lokeroon. Lapset saivat itse valita mieluisat kuvat. Otin kuvat valinnoista vasta sen jälkeen, kun olin kirjoittanut kuviin lasten nimet, siksi valokuvat ovat niin kummallisia.

Hiustenkuivaaja on neljävuotiaan hittijuttu tällä hetkellä ja varsin kuvaava värityskuvakin löytyi...


"Sieltä tulee traktori", hihkui kaksivuotias tulostimen nähdessään ja kurkki tulostimen sisälle. Ehkä ollaan muutaman kerran tulostettu traktorivärityskuvia...
 Yksivuotias tykkää palloista. Tusseilla on muuten tosi kiva ihan pienenkin värittää, kun väriä tulee niin helpolla!



 Tätä tavaramäärää järjestellessä tulee mieleen ne kaikki kirjoitukset siitä, miten lapsilla on aivan liikaa tavaraa ja miten, toisin kuin voisi kuvitella, pienempi tavaramäärä ruokkisi lasten luovuutta keksiä tavaroille eri käyttötarkoituksia... Meilläkin tuntuu olevan leluja aivan valtava määrä ja silti lapsilla on ihan kourallinen suosikkeja, millä he aktiivisesti leikkivät. Tällä hetkellä neljävuotiaan hittejä ovat rakennuspalikat ja legot, kaksivuotias leikkii mieluiten pikkuautoilla ja yksivuotias on innostunut kirjojen selailusta. 

Alkaiskohan tästä siistimpi heinäkuu? Odotamme toiveikkaana. Alla vielä kuva perjantain metsäretkestä. Lapset nauttivat, jälleen kerran!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti